Vuonna 2015 julkaistu Rocket League kuulostaa paperilla vähintäänkin naurettavalta. Pelissä pelataan jalkapalloa, mutta pelaajina toimivat ihmisten sijasta raketilla varustetut autot. Onneksi pelinvalmistaja Psyonix on kuitenkin onnistunut toteuttamaan konseptin hurmaavalla tavalla ja luonut koukuttavan urheilupelin, joka on yhtä hauska pelattavaksi yksin, kavereiden kanssa kuin e-urheilulajinakin. Etsitpä sitten Arcade-tyyppistä peliä tai monimutkaisempaa simulaatiopeliä, Rocket League on hyvä valinta.
Rocket League pelaaminen ja pisteytys
Rocket League on erikoisesta konseptistaan huolimatta melko yksinkertainen peli. Ajoneuvoja ohjataan muun muassa kiihdyttämällä, peruuttamalla, hyppimällä, buustaamalla ja power slide -liu’un avulla. Tavoitteena on voittaa vastapuoli ohjaamalla jättimäinen jalkapallo vastapeelaajan maaliin joko tekoäly- tai ihmisvastusta vastaan. Pelaaminen onnistuu myös nelinpelinä paikallisesti neljään osaan jaetulla ruudulla.
Peli sisältää joitakin mielenkiintoisia erikoistoimintoja. Fyysiikkamittari kertoo, miten auto ja pallo liikkuvat matsin aikana. Se, missä palloon osuu ja millä nopeudella, määrittävät, minne pallo lentää ja kimpoilee stadionilla.
Rocket League -peliä voikin ajatella ennemmin biljardipelinä, jossa auto toimii lyöntikeppinä. Biljardin tapaan tässäkin pallopelissä omilla taidoilla on eniten vaikutusta siihen, miten ja minne pallon liikkuu. Kun tähtäät pallon yläpuolelta, lyönti on matala. Jos pääset pallon alapuolelle ja tähtäät ylöspäin, pallo lennähtää taivaisiin. Auton ohjaamistaidot ovat olennaisen tärkeitä, ja eri ajopelien kokeileminen onkin yksi osa pelin viehätystä. Rauhallisesta ja sivistyneestä biljardista poiketen peli muistuttaa myöskin huvipuistojen törmäilyautoja: toisia autoja voi töniä pois paikoiltaan tai jopa tuhota täysin.
Ajoneuvoja on Rocket Leaguessa saatavilla joka lähtöön. Niiden suurin eroavaisuus onkin niiden osumalaatikoissa (hitbox). Suuremmissa autoissa ja pakettiautoissa osumalaatikko on suurempi kuin pienemmillä, joten näin ollen myös palloon osuminen on helpompaa. Mutta ajoneuvojen ohjaus-, kääntönopeus-, power slide – ja muissa ominaisuuksissa taas on eroavaisuuksia, jotka tekevät jokaisesta ajoneuvosta uniikin.
Maallikkopelaajan ei tarvitse murehtia eroavaisuuksista kovin paljon, sillä eri autojen ohjaaminen on kuitenkin riittävän samankaltaista, että pelaaminen onnistuu millä tahansa autolla. Tosifanit sen sijaan tuntevat hyvin suosikkiautonsa ja osaavat hioa taitonsa tappiin asti juuri kyseisellä menopelillä.
Rocket League on kaiken kaikkiaan erittäin hauska peli. Pallon lennättäminen taivaisiin, vastapuolen pelaajien töniminen ja heiltä pallon varastaminen sekä pallon hakeminen seinältä käsin luovat takuulla hulvattoman pelikokemuksen. Parasta pelissä on kuitenkin se, että pisteitä saa verkon heiluttamisen lisäksi monista muitakin toiminnoista. Pisteitä tuovat esimerkiksi muiden pelaajien avustaminen maalin tekemisessä, pallon keskittäminen vastapelaajan maalin edessä tai pallon hakeminen omasta maalista. Siksi puolustus- tai tukiaseman pelaaminen on yhtä antoisaa kuin hyökkääjänäkin pelaaminen. Tässä mielessä Rocket League on ikään kuin FIFAn autoversio.
Tekniset ominaisuudet
Rocket League on tällä hetkellä saatavilla lukuisille eri pelialustoille: PC:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Switch-versiota parannettiin hiljattain visuaalisilla ja suorituskykyuudistuksilla, joiden ansiosta pelistä voi nauttia 60 FPS:n suorituskyvyllä tai korkean resoluution versiona.
Teknisten ominaisuuksien osalta Rocket League sopii monenlaiselle PC:lle. Asetusten on suunniteltu maksimoivan heikompitehoisten koneiden suorituskyky sekä kovempitasoisten rautojen visuaalisuus. Oletusresoluutio on 1920 x 1080, mutta resoluutiota voi tarvittaessa alentaa jopa 640 x 400 pikseliin saakka. Steamissa suositellaan vähintään 2,4 GHz kahden ytimen CPU:ta, 2 gigan RAM-muistia, ATI 4850 tai Nvidia Geforce GTX 260 -grafiikkaa, sekä Windows 7 -käyttöjärjestelmää (toki peli toimii myös MacOS:lla, SteamOS:lla ja Linuxilla).
Lisäksi Rocket Leaguen pelaajat voivat nauttia pelistä pelialustojen välillä. Samaan peliin voi osallistua PC:ltä, Xbox One:lta, PS4:ltä ja Nintendo Switchiltä. Tähän tosin liittyy joitakin rajoituksia, sillä PS4-pelaajat voivat pelata yhdessä vain PC-pelaajien kanssa.
Pelin kustomointi ja pelitilat
Kustomointi on olennainen osa Rocket Leaguea. Pimp my ride -tyyliin autoonsa voi valita uuden maalin, lippuja, hassuja hattuja ja paljon muuta. Muutokset ovat toki vain kosmeettisia eivätkä vaikuta pelissä suoriutumiseen mitenkään. Kustomointivaihtoehtoja tulee lisää pelaamisen myötä, mikä on hauska lisäinsentiivi pelaamiselle.
Lisäksi pelin fantasiaominaisuuksien avulla voidaan kustomoida myös pelikenttää ja pelin ehtoja. Online-peleissä käytetään yleensä oletusasetuksia, mutta kavereiden kanssa pelatessa voit esimerkiksi kasvattaa tai vähentää painovoimaa, suurentaa tai pienentää palloa tai jopa muuttaa pallon kuutioksi. Muutokset aiheuttavat usein sekä naurua että ärsyyntymistä, kun pelaajat sopeutuvat uusiin fysiikan lakeihin.
Rocket League sisältää myös pelitiloja, joita on lisätty peliin alkuperäisen julkaisupäivän jälkeen. Oletuspelitila on Soccar, joka muistuttaa eniten jalkapalloa. Snow Day -pelitila muistuttaa Soccaria, mutta matsi pelataankin lumisella kentällä ja pallona toimii jalkapallon sijaan jääkiekko. Hoops-pelitila sen sijaan muistuttaa koripalloa, eli maalit on korvattu koripallon koreilla.
Rumble-pelitila on Soccariin pohjautuva pelitila, jossa jokainen pelaaja saa noin kymmenen sekunnin välein satunnaisia tehosteita, millä voi olla vaikutusta muihin pelaajiin tai palloon.
Rocket League pelikokemus
Rocket Leaguen pelaaminen on aluksi usein hillitöntä säntäilyä sinne tänne pallon perässä, mikä on kaikessa hektisyydessään ja arvaamattomuudessaan hulvatonta. Pelaamisesta tulee kuitenkin kokemuksen karttumisen myötä taktisempaa ja harkitumpaa. Loppujen lopuksi kyseessä on varsinainen taitolaji, jossa on varaa kehittyä paljonkin.
Ensin pelissä lähinnä kaahataan palloa päin täysillä, mutta ajan kanssa vetoja oppii tähtäämään paremmin hyppyjen avulla. Myös pallon kuljetuksesta tulee helpompaa ja siistimpää. Tosipelaajien taidokas yhteispeli sisältääkin syöttelyä, joukkueen voimin puolustusta ja oman maalin vartiointia.
Nyt vielä 5 vuottakin julkaisunsa jälkeen Rocket League jaksaa hämmästyttää monipuolisella, fysiikan lakeihin perustuvalla pelikokemuksellaan sekä yksinkertaisella ideallaan. Uudet pelitilat, parannellut yhteysindikaattorit sekä alustojen väliset yhteydet ovat tehneet loistavasta pelistä entistä paremman.
Peli on vanhentunut kuin hyvä viini, ja lisää parannuksia turnauksia ja e-urheilua silmällä pitäen saattaa tulla vielä lisää. Jos haluat sukeltaa peliin, jossa jalkapalloon yhdistetään leikkimielinen fantasiamaailma, Rocket League on juuri oikea valinta ja mahdollisesti tämän hetken paras peli.
Lue myös:
Kommentoi